Ilveksen kausi on aika ajoin muistuttanut enemmän tervanjuontia kuin laatuluokan futsalia. Kauden päätösottelussaan Ilves kuitenkin esitti uskollisimmille kannattajilleen kaunista ja kypsää futsalia. Oulusta saapununeet Tervari-pelaajat tulivat hakemaan runkosarjan voittoa ja samalla tuntumaa futsal-liigan finaaliotteluihin, jotka pelaataan tammikuun lopulla Kaukajärvellä. Kotijoukkue oli kuitenkin hieman toista mieltä. Kenraaliharjoitusta Ilves ei estänyt, mutta voittopokaalin kohtalosta kotijoukkue oli toista mieltä. Edellisenä lauantaina Ilves nielaisi senhetkisen liigaykkösen FTK:n Haaparannassa ja nyt hoideltiin viikon sisällä jälleen sarjakärki. Ilveksen voitto kirjattiin Tervareista maalien 6-2 (2-0).
Ilveksen kauden 11.ottelu oli kaikin puolin hyvä ja laadukas. Joukkue pelasi taktiikalla, jonka se valitettavsti löysi liian myöhään ajatellen liigan loppuotteluja. Ilves kiirehti suosiolla puolustusasemiin ja antoi Tervareiden pyörittää peliä. Kotijoukkueen linjat kuitenkin kestivät oululaispyöritystä ja jos jokin pallo lipsahti vaaravyöhykkeelle oli maalivahti Jude Lahtinen hereillä. Ottelua ehti kulua 12min kun ylösnoussut Ilves-kapteeni Mikko Lahtinen taklatiin kentän pintaan. Liigan ehkä tasokkain erotuomaripari Jyrki Filppu-Juha Sjöblom näkivät rikkeen. Kallen Helin ampui 6m-pilkun vuorenvarmasti vastustajan maalin alakulmaan. Jakson viimeisellä minuutilla Ilves-rynnisti nopeaan vastahyökkäykseen Mikko Lahtisen toimesta. Lahtinen syötti Mika Karennon vapaaksi, joka oivasti hämäsi maalivahdin ja ampui melko kaukaa etutolpan juuresta pallon sisään.
Ilveksen ensimmäinen jakso oli hallittua, rauhallista mutta erittäin kontrolloitua futsalia. Kotijoukkue pystyi paineettomana pelaamaan ihailtavan varmaa ja huolellista peliä. Ainoa mikä Ilveksen pelistä puuttui oli nopeat ja terävät vastahyökkäykset. Joukkueessa olisi ollut potentiaalia iskeä hanakammin silloin kun pallo saatiin riistettyä vastustajalta. Ilves ei ilmeisesti kuitenkaan halunnut ottaa avausjaksolla suurempia riskejä.
Toiselle jaksolle Jussi Törmän joukot marssivat päättäväisemmin ottaen tiukasti ylhäältä kiinni. Ilveksen itseluottamus oli kuitenkin kohdallaan ja hallittuja riskejäkin ottaen kotijoukkueen puolustajat pystyivät avaamaan peliä. 26min jälkeen Ilves sai helpohkon maalin. Toni Vihervä syötti mainiosti VM.Luoteelle, jonka kääntölaukaus jäi torsoksi. Jälleen hyvän pelin pelannut Luode onnistui hipaisemaan vain palloa, mutta se riitti. Tervarit-mv kun ehti jo siirtyä toisaalle torjumaan kunnon tykkiä. Puoli minuuttia myöhemmin Ilves iski uudelleen. Kalle Helin syötti Toni Vihervän paikkaan, mistä Ilveksen kauden tehokkain pistenikkari ei epäonnistunut. Tyylipuhdasosuma.
30min kohdalla Ilveksen ykkösenä palkittu veskari Jussi Lahtinen torjui oululaislaukauksen, muttei saanut palloa kunnolla haltuunsa. Pienen taistelun jälkeen pallo vieri lopulta kissajoukkueen maaliin. Vieraiden maalin jälkeen Ilves rauhoitti (!) pelinsä viisaasti ja ryhtyi pelaamaan aikaa pois pelikellosta. Tervareiden ulkomaan apu Dritan Stafsula näytti 37min kohdalla, miksi jalkapallon liigaseurat ovat kiinnostuneet hänestä. Miehen terävä ja yllättävä veto kaukaa, tosin ilmeisesti maskin takaa, jäi Jussi Lahtiselta torjumatta. Ilves kuitenkin kuittasi välittömästi 18sek myöhemmin, kun Luoteen tilalle villoista kaivettu ja loukkaantumisesta toipuva Juha Ristimäki siirsi pallon tyhjään maaliin. Vapauttavan syötän tarjoili Jussi Saarinen. Ilveksen kannalta loistavan ottelun loistavin maali nähtiin kun 33sek ennen pelin päätöstä kun Puppe Saarisen ruoska sivalsi terävästi. Joukkueen varakapteeni ampui tulisesti tolpan kautta pallon Tervareiden maaliin. Marko Koivuranta siirsi pallon vapaapotkusta sivulle ja Saarinen täräytti. Maalien lisäksi molemmilla joukkueilla oli ottelussa yksi tolppalaukaus. Ilveksen tolppakudin ensimmäisellä jaksolla ampui Marko Koivuranta.
Ilves oli tasaisen hyvä. Jussi Lahtinen maalissa ansaitsi parhaan pelaajan palkinnon. Ketjut Marko Koivuranta-Jussi Saarinen sekä Toni Vihervä-Kalle Helin ja Mikko Lahtinen-Tommi Nieminen (Jaakko Laitinen) ja piikissä Mika Karento-V-M.Luode (Juha Ristimäki) olivat kaikki pelipaikkojen arvoisia. - Olen koko joukkueen puolesta iloinen. Vaikkei kausi antanut sitä mitä odotimme, niin tähän on silti hyvä lopettaa. Tämän vuoden kolmessa ottelussa olemme olleet hyviä ja olemme löytäneet tavaramerkkimme. Joukkue hitsautui viime hetkillä kasaan. Harmi vain, että finaaliturnauspaikka livahti ohi. Uskon rehellisesti, että juuri tällä hetkellä olemme liigan kärkijoukkueita. Kolmessa viime ottelussa, 120min:ssa, meille tehtiin vain 5 maalia. Se on hyvä luku. Keskiarvo ottelua kohti tekee alle kaksi maalia. En halua silti suuremmin jossitella. Ehkä me kaikki tästä jotakin olemme oppineet. Varmaa on, että ensi kaudella nähdään entistä nälkäisempi Ilves, ennusti joukkueen päävalmentaja Jouni Pihlaja.
- Aiemmin olemme olleet hyvä maalintekijäjoukkue, joka pelaa aggressiivistä ja hyökkäysvoittoista peliä. Kauden puolivälissä havaitsimme, että olemme sarjan vähiten maaleja iskenyt ryhmä ja vastustaja kurittaa meitä lukuisilla vastahyökkäysmaaleilla. Niinpä meidän piti keksiä toinen resepti, kun maalitykit puuttuivat. On hyvä, että joukkueessa on leveyttä, mutta toisaalta on myös hyvä että joukkueessa on takuuvarma pommittaja. Pelaaja, joka tekee vähintään 2-3 maalia, joka ottelussa. Tällaista olisimme kaivanneet varsinkin kauden puolivälissä, joulukuussa kun maaliruiskumme Juha Ristimäkikin oli loukkaantuneena, summasi Pihlaja.
- Kyllä tietysti hieman harmittaa. Maksoimme oppirahoja siitä, että ehkä kaikki eivät joukkueessa olleet aivan perillä, että sarjan luonne on näinkin kiivas johtuen vähäisestä pelimäärästä. Meidän olisi täytynyt pelata alusta alkaen samalla sykkeellä kuin viimeiset kolme ottelua. Tänään pelasimme kauden parhaimman peliin ja olimme tosi hyviä. Joukkue heräsi mitalivauhtiin liian myöhään, tilitti valm. Pasi Alatörmä.
- Opettavainen kausi. Kaiken kaikkiaan jonkinmoinen murroskausi nähdäkseni. Uusi liigasysteemi, jossa kaikki joukkueet ensimmäistä kertaa kohtasivat toisensa. Aikaisempina kausina olemme tottuneet menestymään. Tällä kaudella saimme maistaa myös lajin suolaistakin puolta, sitä miltä epäonnistumiset maistuvat. Opimme myös sen, että taktinen puoli lajissa on kehittynyt melkoisesti. Enää ei pärjää pelkällä oman pelin pelaamisella. Valmistautumisemme kauteen erinäisistä syistä johtuen jäi hieman liian hätäiseksi. Lisäksi alkukaudesta emme olleet tarpeeksi yhteinäinen ryhmä. Uusien miesten sisäänajo tapahtui lopullisesti vasta kauden viime hetkillä. Kaikesta huolimatta tänään nautti pelaamisesta. On hieno asia päättää kausi vahvaan ja voimakkaaseen esitykseen, sanaili joukkueen kapteeni Mikko Lahtinen hikikarpalot ohimolla ja paita märkänä voittopelin jälkeen.
Niinhän siinä sitten Ilvekselle kävi. TP-Seurahuone Kokkolasta pelaa kotiottelunsa kaupungin esikaupunkialueella sijaitsevalla Kälviän urheilutalolla. Hieno ja mukava peliareena, mutta kuitenkin. Ilveksen turkki oli takkuinen edellispäivän Norbottenin keikasta ja ilmeisesti pelaajien mielissä vaelsi vielä tyytyväisyyden tunne, siitä että sarjapaikka tulee mitä ilmeisemmin säilymään.
Tamperelaisryhmä oli tehnyt Kemi-Tornio -otteluun verrattuna yhden kokoonpanomuutoksen. Toni Vihervä oli estynyt henk.koht.syistä ja Ville-Matti Luoteelle tarjoitui tilaisuus astua ensi kertaa liigakentille. Ja hyvin VM pestinsä hoitikin. Mies istutettiin Mika Karennon vierelle. Nokian "luoti" kohdisti ensin pyssynsä ampumalla jakson alussa tolpaan ja sitten pallon sisään ajassa 13.38. Syöttöpisteen 1-1-maalista sai Marko Koivuranta, joka tuntui heti pelaavan hyvin yhteen Luoteen kanssa.
Kotijoukkue TP-S pelasi veitsi kurkulla, sillä edellisestä voittopelistä oli kulunut aikaa jo viikkoja. Kaiken lisäksi sarjakarsijan viiva oli pelottavan lähellä. Ehkä juuri nämä tekijät ratkaisivat ottelun voiton. Kokkolalaiset tarvitsivat ehdottomasti voiton ja olivat pykälän verran nälkäisempiä kuin vuorokauden aikana 1000km reissanneet ilvekset. Ilves kyllä yritti loppuun saakka, mutta onnistumiset antoivat odottaa. Aivan ottelun viime sekunneilla Mika Karento pääsi liukumaan tyhjää kenttää, mutta pallo ehti alta pois. Kosketus palloon olisi merkinnyt ottelun tasoittumista. TP-S:n molemmat maalit tehtailtiin näyttävillä kuvioilla. Varsinkin voitto-osuma oli mallikelpoinen suoritus. Esa Brandt ja maajoukkuemies Tero Karhu pelasivat kauniin kuvion.
Molemmat joukkueet pelasivat varmaa ja tarkkaa puolustuspeliä, mikä on helposti luettavissa ottelun maalimäärästä. Ottelun erotuomarikaksikko vihelsi virheitä pelin loppupuolella, sillä vauhdilla että herkkäuskoisimmat ajattelivat miesten saavan korvausta vihellettyjen virheiden määrän mukaan. Ihmeellisintä tuomioissa oli se, että ne jaettiin likimain arpomalla. Arpa ei ollut Ilvekselle kovin suosiollinen. Molemmat joukkueet pääsivät ampumaan 10m rankkarit pelin viime hetkillä, mutta lisäosumia ei ottelussa tehty.
Ilveksen parhaana palkittiin Jussi Saarinen. Kaiken kaikkiaan vierasjoukkue oli varsin tasainen. Puolustaminen sujui hyvin, mutta matkarasitus painoi tossuissa ilmeisesti sen verran, ettei vastahyökkäyksiin lähdetty yhtä terävästi kuin Haaparannassa. -1300 kilometriä takana ja kolme erittäin tärkeätä pistettä taskussa. Lisäksi saimme kosketuksen kansainväliselle kentille (hymyä) pelaamalla Kemiä vastaan Ruotsin puolella. Mukava ja mielenkiintoinen kokemus. Matka sujui odotettua rennommin ja joukkueella oli riittävän hyvä asenne. Koko homma yhdisti ryhmää selvästi. Harmi vain, että tämä reissu oli kauden lopussa. Olisimme tarvinneet tämän potkun heti alkurytinässä. Erityisen tyytyväinen olen päästettyjen maalien saldoon. Vain kolme osumaa omissa 80min aikana. Se kertoo paljon, kommentoi joukkueen koutsi Pihlaja.
keskipohjanmaa
Ilves matkusti kauas pohjoiseen hakemaan sarjapaikkaa ensi kauden Futsal-liigaan. Lähtökohdat otteluun olivat vierasjoukkueen kannalta hankalat. Edessä olivat aikainen lähtö, pitkä ja rasittava matka kohti kylmää Pohjolaa sekä useiden kokeneiden pelaajien puuttuminen kokoonpanosta. Joukkueen valmennusjohto oli kuitenkin varsin levollinen. - Olemme tehneet kauden aikana kovasti hommia, mutta olemme sössineet liikaa. Vaikka joukkueesta puuttuivatkin mm. Alex, Kalle Helin, Juha Ristimäki, Samuli Laitila, Toni Ylinen luotamme joukkueeseen. Taitonsa ja kykynsä voi näyttää parhaiten saamalla vastuuta tiukassa paikassa. Nyt paikka on ehkä liiankin kova, mutta kaverit ovat myös kovia. Matkassa on nuoria ja nälkäisiä sekä kovia ja kokeneita.
Eikä ihan väärässä joukkueen luotsaajat olleetkaan. Joukkueen ykkösketju muodostui kokemuksesta. Siinä pohjaa pyörittivät Jussi Saarinen ja Marko Koivuranta ja kärjessä pyörivät Toni Vihervä ja Mika Karento. Kakkoskvartetin muodostivat Mikko Lahtinen- Jaakko Laitinen, jotka pelasivat joulukuussa hyvin yhdessä TPK:ta vastaan. Piikkiparina spurttasivat debytantti Tommi Rajamäki ja Markus Itkonen. Heti ottelun alusta alkaen näki, että Ilves lähti peliin tosissaan. Haaparannan Aspen-hallin kova alusta ei tuottanut vierailijoille vaikeuksia vaan joukkue lähti pyörittämään sovittua taktiikkaa pelaamalla puolustuksen kautta. Päättäväisyys ja nöyryys palkittiin 5min pelin jälkeen kun Toni Viherva sooloili Ilveksen 1-0 johtoon. Kolme minuuttia edellisestä maalista ja nuoret Jaakko Laitinen ja Tommi Rajamäki järjestivät Ilveksen toisen maalin. Laitinen murtautui laidalta sisään ja napautti terävän tykin juoksusta. Kemin mv. Turo Jänkälä jähmettyi ja pallo siirtyi piparipurkin paikalle ylämummoon. Kaunis maali.
Tämän jälkeen Kemi-Tornio vyörytti aika ajoin peliään vaarallisesti Ilves-maalilla, mutta Ipa-kassari Jussi Lahtinen oli mainio. Lahtisen työtä helpotti koko joukkueen tarkka ja yhtenäinen puolustaminen. Ilveksellä oli lukuisia mahdollisuuksia lisätä johtoaan, mutta syntyneet ylivoimahyökkäykset tuhlattiin. Toiselle jaksolle Ilves tuli rauhallisen maltillisena. Hommaa jatkettiin siitä, mistä tauolle siirryttiin. FTK:lle annettiin pallo suosiolla, muttei sitten sen enempää. Puolustusasetelma oli tiivis ja syntyneet vastahyökkäykset pyrittiin viemään loppuun saakka. Jakson puolivälissä näin tapahtuikin. Marko Koivuranta sai kunnian työntää Mika Karennon syötön sisään. Ipan neljäs maali oli Markus Itkosen käsialaa ja syntyi yhteistyössä Toni Vihervän kanssa. Pelikello pysähtyi aikaan 31.13. Kotijoukkueen ainoa maali sinetöitiin tulostaululle reilut 5min ennen pelin päätöstä. Loistopelin esittänyt Jussi Lahtinen ei voinut maalinedushässäkästä syntyneelle maalille mitään. - Kyllä tämä on maukas ja loistava voitto. Koko joukkue pelasi mallikkaan kurinalaisesti. Jos olisimme pelanneet näin koko kauden, niin ... heittivät Ilves-valmentajat pelin jälkeen.
Paikallisiin tapoihin ei ilmeisesti kuulu palkita joukkueiden parhaita, mutta jos näin olisi tehty olisi "palkintoporon" todennäköisesti kuitannut itselleen Ilves-maalivahti Jussi Lahtinen. Make Koivuranta-Puppe Saarinen pelasivat parina hyvän ja järkevän ottelun. Myös pari Line Lahtinen- Lämmi Laitinen olivat hyvin pelissä mukana. Lahtisen selkä kesti kovan alustan hyvin ja Laitinen osoitti olevansa pelimies. Hyökkäyspäässä Mika "Rento" Karento- Toni Vihervä olivat alati vaarallisia. Karento uurasti hyvin kipeällä jalallaan. Vihervä on yllätyksellinen ja viekas hyökkääjä. Rölli Itkonen- Tommi Rajamäki parinkaan ei tarvitse hävetä otteitaan. Huolellisemmalla työskentelyllä ketjulle olisi merkitty pari maalia enemmän.
pohjolan sanomat
Varsin ihmeellinen ja kotijoukkue Ilveksen kannalta ikäväkin ottelu pelattiin Kaukajärven Spiral-areenalla. Ilves sai otteluun salama-alun kun Juha Ristimäki pysytti tyylikkään maalin Jussi Saarisen syötöstä heti ottelun 2.min käynnistyttyä. Tämän jälkeen Ilves passivoitui lähinnä vain varmistelemaan ja ottelun vauhti hiipui hiipumistaan. Toki Ilves sai aika ajoin pallon jyväskyläläisten maalia vartioineen ex-Ilves Matti Willgrenin maalille, mutta terävyys tilanteista puuttui. Jakson viimeiset minuutit olivat Ilvekselle tuskaa. Kuin tyhjästä vierasjoukkue FC CAMU taikoi kaksi maalia. Viimeinen maali syntyi kirvelevästi vain 22sek ennen taukoa. Aktiivisemmalla otteella ja aggressiivisemmällä maalinedustapelillä kotijoukkue olisi todennäköisesti takonut muutaman lisäosuman ja vierailjoiden henkiset kyvyt olisi asetettu koetukselle.
Toiselle jaksolle Ilves saapui kynnet teroitettuna. Ajassa 20.57 Kalle Helin tasoitti pelin Puppe Saarisen syötöstä. Ilves jatkoi myllytystään, mutta seuraava maali merkittiin vierailijoille 26min pelin jälkeen. Usko ei kotijoukkueessa loppunut vaan Kalle Helin viimeisteli ottelun toisen osumansa Toni Vihervän esityöstä. Helinin ensimmäinen oli kaunis päämaali. Hyvinkääläinen sipaisi pitkää syöttöä kevyesti päällään ja pallo painui verkon perille ohi hölmistyneen maalivahdin. 16 sekuntia edellisestä Ilves-maalista ja Mika Karento punnersi pallon pienestä kulmasta mv.Willgrenin taakse. Juha Ristimäki keräsi syöttöpisteen tilastoihinsa. Tuossa vaiheessa näytti siltä, että aurinko paistaa sittenkin Ilves-laumalle. Vaan ei paistanut kauan. Vajaassa minuutissa camulaiset olivat tasoittaneet nopeista vastaiskusta ja kolmessa minuutissa menneet jo menojaan. Hetkessä Ilveksen 4-3 johto oli muuttunut vierailijoiden eduksi 4-6. Pelin viimeisen minuutin aikana vierasjoukkue teki vielä kaksi maalia, toisen tyhjään reppuun.
- Taas tuli todistettua, että onni täällä vaihtelee. Jouduimme punnertamaan ja tekemään kovasti töitä 2.jakson maalien eteen. Harmi sinänsä, että tässä kävi näin. Tulimme hyvin takaa, mutta sitten jokin meni pieleen. Tätähän tämä futsal on. Vastustajan 4-4 -tasoitusmaali tuli aivan liian nopeasti. Emme ehtineet viilentämään päitämme kun omissa jo soi. Melkoista tunneryöppyä tämä peli oli. Vaikka lopussa vastustajat tyylittelivät loppunumerot, niin silti osoitimme, että kaikki on pirun pienestä kiinni. Ja marginaaleilla tässä sarjassa mennään. Onneakin olisi tarvittu, mutta edes sitä ei meille tänään suotu, sanaili joukkueen valmentajista nuorin.
Kun Ilves, Loiske ja Gepardit ottavat mittaa toisistaan on ilmassa muutakin kuin pölyhiukkasia. Näin kävi tälläkin kertaa. Psykologinen sota oli aloittettu jo hyvissä ajoin sähköisiä viestimiä hyväksi käyttäen. Se "sota" päättyi ratkaisemattomaan, mutta todellisessa taistelussa, itse ottelussa, Ilves osoittautui tällä kertaa paremmaksi. Ilves sai ottelussa tyypillisen kolina-alun. Tällä kertaa kolina kuului Jussi Lahtisen selän takaa. Aika tasan minuutin pelin jälkeen jalkapallo-Ilves Hannu "Immu" Immonen poksautti lapikkaan liikkeelle ja pallo painui Jude Lahtisen selän taakse. Vähitellen Ilves sai systeeminsä toimimaan ja Juha Ristimäki-Jussi Saarinen junailivat tasoitusmaalin.
Tämän jälkeen ottelu muuttui varovaiseksi vääntämiseksi ja 10min pelin jälkeen Ilves-kentällinen rakensi näyttävän juhlatunnelin, jonne Markus Sairiala eksyi pallon kanssa. Lopulta Sairialalla oli hyvänä pelimiehenä helppo työ syöttää nuorelle Mika Järviselle, joka viimeisteli Loiskeen 2-1 johtomaalin. Ottelun jälkimmäisellä jaksolla Ilves otti ohjat käsiinsä piiskaten menohevoset vauhtiin. Kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen kotijoukkue ratkaisi pelin tekemällä kolme maalia. Ensin onnistui Marko Koivuranta, sitten Mika Karento ja viimeisenä Espanjan apu Alejandro Garcia Monte.
Loiske ei luovuttanut peliä missään vaiheessa, mutta Ilveksen tarkka työskentely ja erityisesti Loiske-kapteenin Jani Lehtimäen vetojen peittäminen riittivät pitkälle. Ennen Toni Vihervän loppullista iskua 4min ennen pelin päätöstä oli Loiske kaventanut Antti Kuusiston toimesta. Ansaittu 5-3 voitto kotijoukkueelle. - Kyllä tämä ottelu ratkesi hyvin pitkälle materiaalimme leveyteen. Meillä on laaja ja hyvä materiaali, jota pääsimme tänään hyödyntämään. Olimme parempia ja saimme mitä ansaitsimme, totesi Ilveksen valm. Pasi Alatörmä.
Ilveksellä oli lauantailta taskussaan hyvä vääntö, mutta kuitenkin kahden maalin tappio Ruutupaidoille joukkueen matkatessa Turkuun ja Aurajoen toiselle puolelle Samppalinnaan. Ruutupaitoja vastaan käyty ottelu oli vaatinut veroina Samuli Laitilan ja Toni Vihervän loukkaantumiset. Myös Juha Ristimäki sekä Alex olivat poissa kokoonpanosta. - Jouduimme lähtemään TPK:ta vastaan melko kokemattomalla ryhmällä. Toinen ketju koostui kokeneesta Mikko Lahtisesta, joka sai vitjaansa mukaan Markus Itkosen, Jaakko Laitisen ja Tero Asikaisen. Kolmen viimeksi mainitun kokemus liigasta oli ennen ottelua vain viisi peliä, kertoivat joukkueen valmentajat. Kokemattomampi ketju selvisi vierasottelusta kuitenkin mainiosti. Se oli rakentamassa Ilveksen molempia maaleja ja kaiken huipuksi piti oman päänsä täysin puhtaana. Markus Itkonen teki Jaakko Laitisen syötöstä 3-1 maalin ajassa 21.19 ja Kalle Helin, joka oli sekaketjun aikana kentällä Mikko Lahtisen syötöstä 4-2 loppunumerot.
Ensimmäinen jakso oli tarkkaa pelaamista, jossa Ilves yritti ykkösketjunsa Tommi Nieminen-Mika Karento-Toni Ylinen-Kalle Helin toimesta tehdä maaleja. Kakkosketjun roolina oli puolestaan lähinnä estää vastustajan maalintekoyritykset. Kakkosketju onnistui mainiosti. Ykköskvartetti puolestaan joutui taipumaan avausjaksolla kahdesti. Harmittavin osuma oli TPK:n toinen, joka syntyi kuin varkain 5 sekuntia ennen taukoa. Melko tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen TPK sai heti kolmannen maalinsa helpon pallonmenetyksen ja kompuroinnin seurauksena 1min pelin jälkeen. Ilves kuitenkin syttyi taistelemaan Markus Itkosen osuman myötä. Ajassa 34.40 Toni Mensakov ampui tarkasti TPK:n 4-1 johtoon. Ilves ei kuitenkaan antanut periksi vaan yritti pelata omaa peliään sovitun taktiikan mukaisesti. Kalle Helinin maali oli palkinto yrityksestä. Ilveksen parhaimmaksi rankattiin mv.Juha Ojanperä. Mikko Lahtinen ja Markus Itkonen lienevät myös olleet valitsijoiden ehdokaslistalla.
- Tasainen peli, jossa TPK:lla oli enemmän vaarallisempi paikkoja. Toisella jaksolla pallollinen hallinta siirtyi meille, mutta emme oikein saanet tilanteita luotua. Kehräsimme kulmissa liikaa. Tappiollisesta viikonlopusta huolimatta usko omaan peliin on säilynyt. Olemme oikealla tiellä ja voittopelit eivät voi olla enää kovin kaukana. Olemme pelanneet tällä kaudella 12 puoliaikaa, joista oikeastaan vain kolme on ollut heikkoja. Muilla jaksoilla olemme olleet täysin pelissä mukana. Vaikka tavoitteemme näyttääkin karanneen aiomme pelata täysillä loppuun saakka. Juuri tällä hetkellä tekeminen näyttää maistuvan joukkueelle ja se pistää itseänsä peliin. Siitä täysi tunnustus jätkille. Vaikkei meillä pisteitä ole ehkä niin paljon kuin olisimme ansainneet, niin turha tässä on vaipua synkkyyteen. Tulee vielä aika jolloin työ tekijäänsä kiittää, kiteyttivät Ilves-koutsit joukkueen tilannetta.
- Ei meidän pelimme nyt niin surkeata ole. Olemme hyvin kuvioissa mukana, mutta maalien tekeminen on juuri tällä hetkellä vaikeata. Joudumme vääntämään paljon tehdäksemme maalin ja vastustaja iskee usein helponlaisistakin paikoista.. Tästä huolimatta puolustustyöskentelymme on parantunut viime peleissä. Nyt pitää vain luottaa ja kiinnittää huomio omaan tekemiseen ja olennaisiin asioihin sekä olla kärsivällinen. Meidän kautemme on vasta puolivälissä. Aikaa on. Nyt on helppo huomata, ketkä ovat todellisia ystäviämme ja luottavat meihin, toteaa joukk.päävalm. Jouni Pihlaja.
turun sanomat
Kotijoukkue Ilves nousi pinnalle viikontakaisen Akilles-sukelluksen jälkeen muttei pystynyt kuitenkaan kuin hyvään esitykseen Ruutupaitoja vastaan. Liigan kärkiryhmään kuuluva vaasalaisjoukkue saapui Tampereelle kapealla, mutta riittävällä ryhmällä. Ilves sai ottelulle hyvän alun kun espanjalaiskärki Alex rynnisti 2min pelin jälkeen keskeltä läpi ja yllätti melko helposti mv.Peter Kaupin. Ilves kuitenkin vedettiin tylysti maan pinnalle kun vain 10sek. myöhemmin liigan pelätyimpiin hyökkääjiin kuuluva Pasi Nevanperä viimeisteli Leo Tuiskun passin. Tämän jälkeen Nevanperä ei enää ihmeitä ottelussa esittänyt vaan Ilves-liberot Kalle Helin ja Mikko Lahtinen ottivat vahvasta vaasalaiset mehut pois. Sen sijaan joukkueen pelaajavalmentaja Tuisku hääräsi tuulispäänä syötti Tom Svarvarin ja Rami Loukeen 5min ja 6min maalit. Jakson loppu mentiin Ilveksen tahtiin, mutta joukkueen ratkaisut 6m-alueella ei päätyneet maaleihin. Kapteeni Lahtinen täräytti kaksi kertaa tolppaan.
Toisen jakson alku oli Ilveksen osalta tuloksekas. Minuutin pelin jälkeen Toni Ylinen upotti Mikko Lahtisen syötön sisään ja sama mies oli asialla 5min myöhemmin jatkamassa Alexin vedon maalin perukoille. Ilves oli vahvasti jälleen pelissä mukana kunnes muutoin hyvän ottelun pelanneelle maalivahti Jussi Lahtiselle tapahtui hetken herpaantuminen. Rami Louke kieräytti itsensä Kalle Heliniltä irti ja ampui yllättäen pienestä kulmasta. Pallo löysi juuri ja juuri itsensä kokoisen aukon tolpan juuresta ja Jussi Lahtinen poimi pallon maaliviivan takaa. Vaasalaisjoukkue heräsi myös uudelleen peliin ja Leo Tuisku viimeisteli 3-5 maalin puolen tunnin pelin jälkeen. Tommi Niemisen maali minuuttia myöhemmin nosti Ilveksen henkeä uudelleen. Lopussa nähtiinkin useita Ilves-tilanteita, mutta vain läheltä piti -tapahtumia. Viimeisellä minuutilla kotijoukkue otti maalivahdin pois ja yritti taistella ottelun tasoihin. Ottelun tehokkain (2+3) pelaaja Leo Tuisku teki ottelun toisen maalinsa ja katkaisi Ipan nousun lopullisesti. Sekunti ennen ottelun loppusummeria Kalle Helin ampui 10m vaparin Kaukajärven Spiralin takaseinään.
- Pelasimme tänään kauden parhaimman ottelumme. Nostimme tasoamme huimasti Akilles-pelistä. Tuntui vain, että maalin edustalla olimme hieman liian hitaita ja passiivisia. Silti täytyy nostaa jokaiselle pelaajalle hattua. Joka jätkän paita oli yltä päältä hiessä. Emme todellakaan luovuttaneet missään vaiheessa, summasi valm. Pasi Alatörmä omiensa otteita. - Panten sanoihin on helppo yhtyä. Kyllä meidän tekeminen oli tänään hyvää, mutta boxin sisällä jotain vain puuttui. Meidän olisi täytynyt laukoa vielä hanakammin. Sorruimme ehkä liialliseen syöttelyyn vetopaikoissa. Tappiosta kaikki kunnia joukkueelle. Asenne oli hyvä ja se luo uskoa tulevaan, kertoi valmennustriosta Jouni Pihlaja.
Kokoonpanoon palannut Samuli Laitila uurasti hyvin ja toi liikettä ja vauhtia Ilves-joukkueeseen. Parhaana palkittu Alex keräsi tehopisteet 1+2. Toni Ylinen oli tehokas kahdella maalillaan. Mika Karento liikkui vikkelästi ja teki tosissaan töitä, mutta oli turhan usein kentällä takaiskumaalien aikana. Toni Vihervä syötti Ilveksen ensimmäisen maalin muttei ollut parhaimmillaan. Tommi Nieminen on vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa ja pelasi nytkin pirteän ottelun. Niemisen harmiksi mies oli turhan usein kentällä kun vastustaja rankaisi.
Ei mennyt aivan putkeen Ilves Futsalin Porvoon pelireissu. Joukkue jäätyi jo lähtöruutuun Tampereella odotellessa pakkasessa yli puoli tuntia myöhässä ollutta bussia. Porvooseen saavuttaessa joukkuetta odotti lähinnä kylmiötä muistuttanut pukukoppi, jossa varmuuden vuoksi oli vielä iso tuuletusikkunakin auki. Pelikentälle päästyään Ilves olikin jäässä kuin joulukala, jonka evätkään eivät liiku kuin väkisin vääntämällä. Ja mikä pahinta, joukkueen jääkausi kesti aina pitkälle ottelun toiselle jaksolle saakka. Tuossa vaiheessa peli oli jo Ilveksen kannalta valitettavasti ohi. - On totta, että alku ei mennyt meillä aivan putkeen, mutta turha hakea syitä muualta kuin omasta itsestään. Kyllä pelaaminen lähtee aina jokaisesta pelaajasta itsestään. Jos tarpeeksi haluaa, niin jälki on myös senmukaista. Yksinkertaisesti olimme tuuliajolla ja Akilles oli osaavampi. Se halusi ottaa kauden avauspisteet ja tekikin sen tyylillä. Voitto meni täysi oikeaan osoitteeseen. Edellisessä ottelussa Gepardien Jarno Aaltonen pussitti meitä vastaan viidesti. Nyt Jonas Britschgi ampui kuusi maalia. Molemmat ovat tällä hetkellä liigan kuumimpia nimiä ja kuuluisivat ehdottomasti maajoukkuerinkiin, kertoi Ilveksen päävalmentaja J.Pihlaja.
Ottelun alku oli Ilvekselle shokki. Joukkue oli tappiolla puolentoista minuutin pelin jälkeen 1-0 ja 3min jälkeen jo 2-0. Maalien lisäksi Ilves kauhisteli myös ottelun palloa. Pelivälineen kimmo-ominaisuudet olivat aivan jotain muuta kuin, mitä normaalisti futsalissa on totuttu. - Ottelun erotuomarit, UEFA-refereet, Jyrki Filppu ja tsekki Radel Lobo vakuuttelivat, että pallo on virallinen futsalpallo. Näin varmasti olikin, mutta ei käy kieltäminen etteikö "kumipallo" vaikeuttanut tekemistämme. En olisi uskonut, että pallolla on näinkin suuri merkitys, mutta näin vain oli. Akilles, joka pelaa suoraviivaista jalkapallofutsalia hyötyi pallosta ja oli ilmeisestikin tottunut siihen. Silti turha selitellä, että se ratkaisi ottelun. Ehkä pallo vaikutti siihen, ettemme hyökkäyspelissä saaneet syöttöjä kohdalleen. Sen sijaan puolustaminen on asenteellista hommaa, eikä vaadi niinkään pallonhallintaa. Riittää kun seuraa miehensä, hoitaa hommansa ja pitää tonttinsa puhtaana. Kaksitoista päästettyä maalia on enemmän kuin liikaa, myönsi Ilves-valmennus. Kymmenen minuutin kohdalla Ilves pääsi iskemään. Alex viimeisteli Toni Vihervän passin ja hetken näytti, että Ilves on pääsemässä peliin mukaan. Toisin kuitenkin kävi. Jakson loppuhetkillä Akilles takoi kolme maalia vajaassa kolmessa minuutissa ja Ilveksen lauantai oli totaalisesti pilalla. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen 6-1 johdossa.
Toiselle jaksolle Ilves lähti uhkarohkealla ja suoraviivaisella hyökkäyspelillä. Tämä tuotti tamperelaisille kolme lisäosumaa, mutta samalla avasi myös Akillekselle tekopaikkoja. Ilveksen lohdutusmaalit tekivät Kalle Helin sekä Tonit Vihervä ja Ylinen. Joukkueen parhaana palkittiin oikeutetusti Kalle Helin. Myös Mikko Lahtinen ansaitsee kiitosta hyvästä asenteesta. Joukkueenjohtaja Pauli Koiviston tilastot kertoivat pelin jälkeen, että Ilveksen maalit vaativat keskimäärin 8 laukausta. Akilles puolestaan onnistui selvästi paremmin. - Porvoolaisten viimeistelyprosentti oli peräti 27%. Tämä on selvästi paras, mikä kohtaamillamme vastustajilla on ollut, valisti Koivisto. Akilles teki maaleja useammin kuin joka neljännestä vedosta.
- Hävittiin kilpajuoksu. Akilleksen pelaajat olivat kärkkäämpiä. Olimme todellakin jäässä. Akilles ei ole suinkaan niin huono joukkue kuin sarjataulukko näyttää, kehui valm. Pasi Alatörmä vastustajaa.
- Vetelä peli. Ei päästy oikein missään vaiheessa pelin sisään. Pallo oli varsin erikoinen. Maalivahtiamme on turha syyttää osumista. Akilles iski usein tyhjään maaliin. Kaikki meni totaalisesti pieleen, summasi valmennustriosta Vexi Virtanen. Joukkueen kapteeni Mikko Lahtinen oli ottelun jälkeen enemmän kuin pettynyt joukkueensa esitykseen. Eikä syyttä.
- Ei kyetty omalle tasolle eikä päästy kertaakaan kokeilemaan Akilleksen (about Akilleen) kantapäätä. Peli lähti kulkemaan heti alusta väärään suuntaan. Puoliajan jälkeen olisi tarvittu suoranainen ihme, että olisimme kääntäneet ottelun. Kotijoukkue oli hyvä ja osasi hyödyntää olosuhteet vaikkei näiden takia hävittykään, kertoi Ilves-kippari viitaten Porvoon urheilutalon ahtaanpuoleiseen saliin ja ottelun erikoiseen pelipalloon.
Futsal-liiga jatkuu lauantaina maajoukkuetauon jälkeen. Ilves matkustaa Porvooseen kohdatakseen Urheilutalolla Akilleksen. Näillä näkymin Ilves saa matkaan likimain parhaimman kokoonpanonsa. Samuli Laitilan reisivamma ei ole vielä parantunut, mutta Jussi Lahtinen ja Juha Ristimäki lienevät jo pelikunnossa.
- Akilles ei ole huono joukkue. Vaikka joukkueen pistepussi onkin laihanlainen, niin se ei kerro koko totuutta. Akilleksen ongelmana ovat olleet lähinnä vieraspelit, joissa joukkue on rämpinyt. Toistaiseksi ainoassa kotipelinsään porvoolaiset kärsivät tappion hallitsevalle Suomen mestarille, FTK:lle. Akilles taisteli hyvin ja hävisi vain maalein 4-6. Kyllä meidän täytyy olla tarkkana, totesi Ilves-valmennusjohto päivää ennen peliä. - Vietimme jonkinlaista korvienväli- ja paikkojen palautumistaukoa EM-karsintojen ajan. Pelihaluja pojilla varmasti on. Toivottavasti pelituntuma on säilynyt ja liikaintoilu ei kostaudu.
Ilveksen tehokas kärkipelaaja Niki Helenius valittiin mukaan Suomen maajoukkueen viime viikoiseen EM-karsintaan. Vaikka Suomen pistetili Helsingin turnauksessa jäikin avaamatta (tappiot Puolalle 0-5, Belgialle 2-7 ja Moldovalle 1-2) , niin Nikin otteet olivat ehdotonta maajoukkuetasoa. Lahtelainen syötti Belgia-ottelussa Jere Pirhosen 1-5 kavennusmaalin ja ampui läpiajon päätteeksi ottelun viimeisen maalin. Pallo sujahti belgialaisveskarin puikoista, tunnelista, haaroista eli siis puhtaat länget. Nikin saldoksi karsinnoissa tuli kaksi ottelua ja tehot 1+1.
Suomen futsalkansa ihmetteli Heleniuksen paluuta maajoukkueeseen, sillä vuosi sitten eräs lahtelaisjalkapallovalmentaja ilmoitti, että marraskuun Tsekki-maaotteluiden jälkeen Heleniuksen on syytä keskittyä vain ammatinharjoittamiseen eli jalkapallon pelaamiseen. Maajoukkuevelho Simo Syrjävaara sai kuitenkin neuvoteltua Heleniuksen mukaan Helsinkiin. Tästä tapauksesta Syrjävaara voi vain onnitella itseään, sillä ilman Nikiä maajoukkueen tehtyjen maalien saldo karsinnoissa olisi jäänyt yhteen ja tuokin maali merkittiin moldovalaisten omatekemäksi! 10-paidalla pelannut Helenius toi maajoukkueeseen fyysisyyttä ja lisäksi mies uskalsi haastaa vastustajia liki kahdenkymmenen maaottelun kokemuksella. Samoja asioita olisi kaivattu muiltakin pelaajilta.
- Olimme toki yllättyneitä kun näimme Nikin nimen valittujen pelaajien listalla. Lisäksi kun miehellä oli pitkään kestänyt nilkkavamma ennen Suomen Cup-finaalia, niin tilanne oli melko yllättävä. Onneksi Nikin nilkka kesti ja mies pelasi hyvät ottelut (vs.Belgia ja Moldova). Saattaa kuulostaa kotiinpäinvedolta, mutta monien paikalla olleiden futsalihmisten mielestä Helenius oli Suomen paras pelaaja. Olen asiasta samaa mieltä, vakuuttaa Ilves-koutsi Jouni Pihlaja.
Pelaako Helenius myös liigassa ?
- Täytyy olla rehellinen ja vastata, että todennäköisesti EI. Juttelin Nikin kanssa ja sovimme asiat. Haluamme kunnioittaa häntä ja hänen jalkapalloseuransa välistä sopimusta. Emme halua kiusata miestä vaan annamme hänelle rauhan keskittyä ammattiinsa. En kiellä, etteikö mies olisi tervetullut joukkueeseemme, mutta faktat ovat selvät. Uskon, että tunne on molemminpuolinen, sillä miehen silmissä palaa futsalliekki aina kun hän laittaa pelikengät jalkaan. Niki on loistava futsalista ja pärjäisi lajissa myös ammattipelaajana Euroopassa, kertoo Pihlaja. Kolmen kauden aikana Helenius on pelannut meillä yhdeksän liigottelua ja ampunut niissä 10 maalia. Niki vakuutti, että jos hän jossain seurajoukkueessa pelaa futsalia, niin silloin päälle puetaan Ilves-paita.
Vierasjoukkue Ilves matkusti sunnuntain kunniaksi Toijalaan metkut mielessä ja vakaana aikeenaan raapia kotijoukkueelta kolme pistettä. Aikomukseksi temppu meinasi jäädäkin, mutta onneksi ottelun loppuhetkillä Ilveksessä heräsi voitosta taisteleva peto. Toijalan sunnuntaidraama muuttui lopulta varsinaiseksi trilleriksi, jossa oli kaikki kunnon jännärin ainekset. Ilves-valmennus arpoi pitkään kirjoitetaanko Juha Ristimäen nimi ottelupöytäkirjaan vai ei. Lopulta nilkkavammaisen Ristimäen nimi jätettiin raapustamatta. Ristimäen paikan joukkueessa otti ensikertalainen Jaakko Laitinen. Muutoinkin Ilves joutui lähtemään otteluun hieman korvat lurpallaan, sillä Marko Koivuranta ei ehtinyt pohjoisesta peliin ja Samuli Laitilan takareisi pitää miehen poissa vielä tovin. Lauantainen Lave-peli vei myös Jussi Lahtisen sairaslistalle. - Totta kai poissaolleet ovat runkopelaajiamme, mutta turha heidän peräänsä on surkutella. Niillä miehillä mennään, jotka matkaan lähtevät. Vaikka aikaisimmista vuosista olemme hiukan karsineet joukkueemme kokoa, niin kyllä meillä vieläkin on varsin laaja materiaali. Näin on pakko olla, jos mielii pysyä sarjan kärkipäässä. Lisäksi on syytä muistaa, että vastuuta tarvitsee jakaa. Tänäkin viikonloppuna Ylisen Toni ja Niemisen Tommi ovat suorastaan loistaneet peleissä. Kyllä meillä onneksi laatua löytyy, kiittelee Ilves-valmennus pelaajiaan.
Ilves lähti hieman yllättäen tavallisuudesta poikkeavalla taktiikalla. Kolmen liberon taktiikasta oltiin luovuttu ja tilalla pyöri selkeät kaksi kentällistä. - Halusimme pysäyttää Toijalan vaarallisen parin Tommi Silmosen ja Jarno Aaltosen. Täytyy myöntää, vaikka Aaltonen viisi maalia väsäsikin, niin silti ratkaisu oli oikea. Saimme kaikki 8 peluria pidettyä lämpöisenä. Myös Tommi Nieminen ja erityisesti Kalle Helin pelasivat väkevästi. Takaiskumaalit tulivat, miten tulivat. Useat pyörivät räkäpalloina sisään. Silti niin Aaltosen kuin (ja erityisesti) Tommi Silmosen kanuunat eivät laulaneet totutusti. Kun paljon laukoo ja voimalla, niin reikiä syntyy väkisinkin. Täytyy myöntää, että Jarno on melkoinen maalihakkuri. Mies takoo väkisin maaleja, vaikka tyhjästä, summasi valm.Pihlaja .
Mitä sitten itse pelissä tapahtui ? Kolmen minuutin jälkeen Aaltonen vei Gepsut johtoon. Kuuden ja puolen minuutin kuluttua tästä Tommi Nieminen nousi näyttävästi ja Toni Ylisen syöttö painui sisään. Hetken kuluttua Aaltonen kuittasi. Minuutti Gepsu-maalista ja kaunis vaparikuvio, jossa Jussi Saarinen syötti Mika Karennon tossuun ja 2-2. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Aaltonen aistii paikan ja ampuu vasemmalta sisään ohi Janne Kumpulaisen. Toisen jakson toisella minuutilla Karento maalaa Saarisen syötöstä. Pelikellossa 24.08 ja Jarno Aaltonen hassuttaa Ilvestä. 28min kohdalla Tommi Nieminen nousee jälleen ja kuittaa kotijoukkueen johdon 4-4. Mika Karento syöttää osuman. Puoli minuuttia myöhemmin Gepardi saa vaparin 6m rajalta Aaltosen sukeltaessa kenttään. Mv Kumpulainen torjuu vedon, mutta Ilves-muuri on kivettynyt ja Tommi Silmonen kuittaa 5-4 kotijoukkueelle. 32min ja Jarno Aaltonen vie Akaan kissapedot kahden maalin johtoon. Tässä tapahtuu ottelun käänne. Jopa hieman yllättäen. - Kahden maalin johto oli Gepardille murhaisku. Se oli kohtalokasta. Joukkue alkoi varmistelemaan ja meidän kissa kehräsi koko ajan. Vaikka Aaltonen kuittasikin aina johtomme, olimme silti hyvin pelissä mukana. Gepsu syyllistyi liikavarmisteluun, tilittää Ilves-koutsi Pasi Alatörmä.
Varmistelun lisäksi myös vauhti alkoi kotijoukkueella hiipumaan. Ilves heitti vettä kiukaalle ja mv. Anssi Pohjalaisen olotila alkoi olla tukala. Ensin sivalsi Toni Ylinen ja viimein onnistui myös espanjalaistaistelija Alex. Ottelun viimeisen peliminuutin käynnistyessä tilanne oli tasan 6-6. Mika Karento antoi sivurajapotkun ja Puppe Saarisen tossu lauloi tulisesti. Vain 47 sekuntia ennen loppusummeria. Kahdeksan sekuntia ennen loppua Jussi Saarinen ampui 10m vaparin tolppaan ja sekunti ennen voitonjuhlaa Alex ampui samalta paikalta ohi. Myös Kalle Helin ennätti ensimmäiseksi 6-6 -tilanteessa tuhrimaan 10-metrisen.Päätösvihellyksen jälkeen Ilves-pelaajien jalat olivat varsin keveitä, sillä joukkue intoutui tanssimaan villiä voitontanssia. Syystäkin. Tuukka Hakalan on helppo nyt kävellä Toijalan katuja. - Parempi, monipuolisempi ja materiaaliltaan leveämpi joukkue voitti. Tämä oli meille henkisesti tärkeä viikonloppu ja tämän päivän voitto eritoten. Tällainen kamppailu, jos mikä hitsaa joukkuetta, hymyili Alatörmä pelin jälkeen. - Oli hieno asia, että Mika Karento onnistui (2+3) tänään. Eilen tehoja keräsivät Ristimäki, Ylinen ja Vihervä. Tänään uudet miehet nousivat esiin. Koko viikonlopun positiivisin nimi on ehkäpä Tommi Nieminen. Alakerran mies kävi tekemässä kolme kaunista maalia ja uurasti alhaalla esimerkillisesti, jatkaa Alatörmä. Puppe Saarinen (1+2) pelasi kauden parhaimman ottelunsa. Kapteeni Lahtinen oli perusvarma ja Kalle Helin kova luu. Korkeissa ilmapalloissa Helin oli kuningas. Vaikka Aaltonen maaleilla mässäilikin, niin silti keskinäiset kaksinkamppailut Aaltosen kanssa Helin hoiteli tyylikkäästi. Maalivahti Kumpulaista maaleista ei voi syyttää. Tonit Ylinen ja Vihervä eivät päässeet lauantain tasolle, mutta täyttivät silti paikkansa moitteettomasti. Alex raatoi laajalla säteellä ja pelasi myös kurinalaisesti oman miehensä. Tasoitusmaalin tekeminen oli tärkeä temppu. Seuraavaksi Ilves matkustaa kuun viimeisenä päivänä Porvooseen Akilleksen vieraaksi.
Ilves nappasi tärkeät avauspisteet toisessa liigakamppailussaan Kaukajärven Spiralilla. Vierasjoukkue Lappajärven Veikot antoi hyvän vastuksen ja ottelun 7-2 (3-0) loppunumerot hieman mairittelevat kotijoukkuetta. Ei silti etteikö Ilves olisi ollut ottelussa selkeästi parempi ja ansainnut voittonsa. LAVE:n kunniaksi tosin voidaan mainita ottelun loppuun saakka kestänyt taistelutahto ja Kaukajärven tolppien kestävyyden testaaminen. Maalinälkäisen Jari Kotamäen johdolla vierailijat kolisuttivat Jussi Lahtisen vartioiman Ilves-maalin tolppia liki puolen tusinaa kertaa. Vaarallisimman tolppalaukauksen laukoi toisella jaksolla ikääntyvä (s.1961) pelimies, entinen painimolskimestari Eero Kivipuro. Vasemman linkin laukaus kimmahti toisella jaksolla "sisätolpasta" takaisin peliin. Ilves aloitti jälleen hyvin. Toisessa vaihdossa, ajassa 1.02, Toni Ylinen tarjoili Juha Ristimäelle paikan, jota maajoukkuemies ei tuhlannut. Viiden minuutin jälkeen vuorossa oli oivassa syyskunnossa oleva Toni Vihervä. Syöttäjänä tällä kertaa Ristimäki. Vartin pelin jälkeen taululla komeilivat 3-0 numerot Ilvekselle. Näyttävän kuvion jälkeen Toni Ylinen pullistutti LAVE:n maalin verkkoja. Esityön maaliin teki Kalle Helin. Vaikka Ilves johtikin tauolle mentäessä puhtaasti 3-0, niin ilman Ilves-maalivahti Jussi Lahtisen muutamaa unelmavenymistä ja LAVE:n tolppakuteja numerot olisivat olleet toiset.
Toiselle jaksolle kotijoukkue marssi keskittyneenä. Ajassa 25.27 Tommi Nieminen ratkaisi ottelun voittajan lopullisesti. Toni Vihervän nappisyöttö tavoitti maalille kiiruhtaneen Niemisen, joka jatkoi suoraan ilmasti viimeistellen päivän komeimman maalin ja Ilveksen 4.maalin. 5-0 maali syntyi Ristimäki-Jussi Saarisen yhteistyöstä ja seuraavan kotijoukkueen pussin napautti Toni Ylinen. Juha Ristimäen hattutemppu valmistui pelikellon pysähtyessä aikaan 34.33. Tällä kertaa pallon Ristimäelle toimitti Toni Vihervä. Ilveksen puolustusmoraali oli likimain koko ottelun hyvä ja joukkue tarrasi vastustajaansa kurinalaisesti. Ottelun viiden viimeisin minuutin aikana pelin jo ratkettua tapahtui pari herpaantumista, joille edes loisto-ottelun pelannut Jussi Lahtinen ei voinut mitään. Lappajärven kavennusmaalit tekivät Jari Kotamäki, joka palkittiin vierailijoiden parhaana sekä Jukka Salo. Ilveksen parhaimman pelaajan palkinnon ansaitusti kumarsi Jussi Lahtinen. Yksimiehisen ja täysivaltaisen asiantuntijaraadin puheenjohtajana toimi tällä kertaa TamFun valmentaja Jari Eronen. - Rutiinivoitto, kuvasi Ilves valmennustrio ottelun jälkeen. Pystymme paljon parempaankin, mutta pelikautemme on vasta aluillaan. Lappajärvi pelasi jo sarjan viiden ottelunsa ja meille tämä oli vasta toinen. Meillä oli turha kiire koko ajan emmekä päässeet täysin pyörittämään peliämme. Toisaalta tärkein asia eli voitto toteutui. Edellisen pelin syöttöharhat vähenivät ja laukaisutilastommekin oli hieman iloisempaa luettavaa kuin GFT-pelissä. Suunta on oikea, mutta tekemistä onneksi riittää. Ei tarvitse turhautua, totesi kotijoukkueen koutsi Jouni Pihlaja. - Vaikka Lappajärvi sinnittelikin, niin kyllä pelin ohjat olivat koko ajan käsissämme ja me tietyllä tavalla määräsimme ottelun tahdin. Ei tässä hätää ollut, vaikka tolpat välillä kolisivatkin, kertoi puolestaan valmentaja Vexi Virtanen.
Maalivahti Jussi Lahtinen oli lauantaina mies paikallaan maalinsa suulla. Alakerta kokonaisuutena pelasi eheän ottelun. Kalle Helin oli loistopelipäällä. Miehen tehotilastoon merkittiin 5 +maalia. Myös Mikko Lahtinen ja Tommi Nieminen ansaitsevat kehut. Molemmat vierailivat myös vastustajan maalilla. Tällä kertaa Nieminen sai osuman nimiinsä. Ketjupelaajista tehokkaimmat olivat Juha Ristimäki 3+1, Toni Ylinen 2+1 sekä Toni Vihervä 1+2. Ristimäen puolustustyöskentely on parantanut menneiltä ajoilta huomattavasti. Toni Ylinen onnistui vihdoinkin ja Toni Vihervä on aina vaarallinen pallon kanssa. Tosin joskus myös omalle joukkueelleenkin ; ) Debytantti Iberian niemimaalta, Alejandro Garcia Monte, onnistui myös avauksessaan hyvin. Vaikkei Alex saanutkaan kirjattu yhtään tehopistettä, niin mies liikkui kentällä aktiivisesti molempiin suuntiin. Alexin tulinen kuti osui toisella jaksolla tolppaan. Mika Karennon tossun alla pallo pysyy taitavasti, mutta joskus jopa liiankin kauan. Jussi Saarinen oli kentällä viiden Ilves-maalin aikana, mutta myös kaikkien Lappajärven osumien. Muutamia väläytyksiä tulemisestaan Saarinen osoitti, mutta mies pystyy paljon parempaankin. Tero Lehtelä astui kentälle toiselle jaksolle. Alex tarjosi Pindulle loistopaikan, mutta mies ohjasi pallon tolpan kautta ohi tyhjän maalin. Ilves jatkaa pisteiden metsästystä Toijalassa heti sunnuntaina. Silloin kynsitään tosissaan. FC Gepardi on myös kova raatelemaan.
Rovers-ottelu oli näillä näkymin neljäs ja viimeinen Ilveksen treeniottelu. Kahden viikon aikana Ilves kaatoi Ylöjärven Ryhdin 8-2 (4-2), TamFun 2-1 (1-0), Ilves-Kissat tylysti 14-1 (6-1) sekä eilen Roversin 2-1 (1-0). Tässä harjoitusotteluiden tehotilaston (maalit+syötöt) kärki. Pelaajan nimen perässä (ottelumäärä). 1) Jussi Saarinen (2) 3+3=6, 2) Mika Karento (3) 3+3=6, 3) Toni Ylinen (4) 3+3=6, 4) Tommi Nieminen (3) 3+1=4, 5) Tero Lehtelä (3) 3+0=3, 6) Alex (2) 2+2=4, 7) Juha Ristimäki (2) 2+1=3, 8) Mikko Lahtinen (3) 2+0=2, 9) Samuli Laitila (1) 1+1=2 ja Tuomas Jukkola (1) 1+1=2, 11) Jaakko Laitinen (3) 1+1=2
Liiga-Ilves kohtasi perjantai-illan huumassa piirinsarjan koviin ryhmiin kuuluvan Roversin. Ilves, joka peluutti lähinnä kokemattomampaa kalustoon, onnistui mainiosti kurinalaisessa taktiikassaan ja voitti ottelun 2-1 (1-0). Joukkue puolusti kurinalaisesti taidolla ja tuurilla. Rovers oli loppujen lopuksi melko aseeton ja Ilveksen ykköspelaaja maalivahti Jussi Lahtinen poimi yhtä vetoa lukuun ottamatta kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin vedot. - Kyllä taktiikkamme teki maalivahdistamme sankarin, mutta sankarinviitta sopii Judelle hyvin. Mies teki mahtavan iltapuhteen ja osoitti olevansa huippumaalivahti. Syytä on myös kehua koko muuta joukkuetta. Voi sanoa, että liki kylmiltään lähdimme toteuttamaan boxi-puolustamista. Homma kuitenkin toimi mainiosti. Siitä iso kiitos koko joukkueelle. Taktiikkamme todisti sen, että puolustus on paras hyökkäys, hehkuttivat Ilves-valmentajat ottelun jälkeen. Lahtisen lisäksi Ilveksestä on syytä mainita myös Jaakko Laitinen, joka varsin nopeassa tahdissa on päässyt kiinni futsalin saloihin. - Jaska parantaa pelaamistaan koko ajan. Miehen pelinluku on hyvää ja muutenkin mies on asenteeltaan nöyrä. Futsal-oppiminen myös taktisella puolella menee vakain askelin eteenpäin, toteaa Ilveksen päävalmentaja.
Ketju Tommi Nieminen-Alex-Toni Ylinen ja Jose onnistuivat myös hyökkäyspelissä. Alex ja näppärä Toni Ylinen olivat järjestämässä 1. jaksolla Ilveksen johtomaalia, joka lopulta merkittiin Rovers-puolustajan Aapo Piilolan nimiin. Toisella jaksolla Ylinen näytti taivaanmerkit Rovers-puolustukselle ampumalla Alexin syötön vastustajan maalin alanurkaan. Espanjalaiskaksikko Alex-Jose väläytti muutamalla kuviolla. Alex ampui pallon kerran mm. Roversin maalin poikkiparruun. - Jose on vielä keskenkuntoinen, mutta mahtuu toki treenirinkiimme. Aika näyttää rekisteröimmekö hänet joukkueeseen. Yhden pelin perusteella on vaikea sanoa "juuta" tai "jaata". Alex sen sijaan tulee olemaan liigassa tiukka kaveri, kertoo Ilveksen valmennusjohto. Roversin 2-1 lohdutusosuman ampui kaksi edelliskautta Ilveksessä kirjoilla ollut Iiro Leino Ville Eskolan syötöstä. Roversin parhaimmistoa olivat joukkueen kapteeni Tomas (?) Jalonen, Jaakko Viitanen ja Ville Eskola. Myös Iiro Leino osoitti aika ajoin vaarallisuutensa. Siistin ottelun pitivät hyvin hallinnassaan ottelun erotuomaristo Tommi Silanne-Anssi Lahtinen. Silanne palkittiin iltapäivällä ennen ottelua piirin parhaana futsalerotuomarina.
Ilves-hyökkääjä Juha Ristimäki jatkaa edelleen maajoukkuekuvioissa kohti EM-karsintaturnausta. Juha Ristimäen mainiot otteet maajoukkueessa on vakuuttaneet maajoukkueen päävalmentajaa Simo Syrjävaaraa siinä määrin, että JR sai kutsun lähteä kolmipäiväiselle maajoukkueen viimeistelyleirille Latviaan 12.-15.11. Maajoukkueen vahvuus on tällä hetkellä 14 pelaajaa ja EM-karsintoihin nimetään lopulta 12 pelaajaa. Toivomme JR:lle onnistumisia Baltian Pariisissa. Riikaan matkaajista peräti viisi pelaajaa tulee GFT:stä Uusin GFT-pelaaja on maalivahti Jani Meriläinen, joka vihdoinkin "löysi" itselleen liigaseuran. Uusi nimi maajoukkuekuvioissa on puolestaan FTK:n näppärä ja voimakasliikkeinen Jussi Hakasalo.
Ilveksen pohjaluuta ja syöttömasiina Marko Koivuranta valittiin SPL:n Tampereen piirin parhaaksi futsalpelaajaksi vuonna 2002. Maajoukkueen runkopelaaja ja viime kevään SM-finaaliturnauksessa loistanut Koivuranta jatkoi Ilves-perinteitä. Viime vuonna pokaalin pokkasi ex-Ilves-maalivahti Matti Willgren. Pitkäksi venyneen jalkapallokauden johdosta Koivuranta oli estynyt saapumasta palkintotilaisuuteen Tampereen Koskikeskukseen. Koivuranta lomailee tällä hetkellä "isiensä mailla" Pohjois-Suomessa.
Tuukka Hakala on mies, josta futsalpiireissä on viime viikon ajan kuiskittu. Toijalalainen futsal- ja jalkapallovaikuttaja astuu Ilves Futsalin remmiin joukkueenjohtajaksi Pauli Koiviston rinnalle. - Kyllähän tällainen asia leviää kulovalkean lailla, mutta halusimme hieman pihdata asian virallista tiedottamista. Keskustelimme joukkueen muiden johtoryhmän jäsenten kanssa ensin ja lopulta kerroimme asiasta joukkueelle tiistain harjoitusten jälkeen. Kellään ei ollut vastaan panemista ja näin otimme Tuukan avosylin vastaan, kertoo Ilveksen päävalmentaja Jouni Pihlaja. - Olen tuntenut Tuukan vuosia ja tiedän hänen meriittinsä palloiluasioissa. Mies on henkeen ja vereen futsalmiehiä ja sellaisia kavereita me juuri tarvitsemme. Tuukka tuo kokemusta ja näkemystä toimintaamme ja saamme runsaasti lisäenergiaa ryhmäämme. Tuukka Hakala toimi useiden vuosien ajan toijalalaisen FC Gepardin vetojuhtana. Hakala johti joukkueensa jalkapallossa nopeasti Kutosesta aina Kakkosen porteille saakka. Toissa kaudella FC Gepardien nousi Kakkoseen kariutui lopulta maalieroon. Viime kesän Hakala toimi Forssan Jalkapalloklubin taustalla. Futsalsaleissa toijalalaisen paras saavutus kirjattiin toissa kaudella, jolloin FC Gepardi voitti SM-hopeaa. Mestaruuskannukin oli liki, sillä pari minuuttia ennen ottelun loppua FCG johti vielä ottelua. Futsal-liigakausia Hakalalla Gepardien managerina on takanaan neljä. - Syksyllä en ollut sitoutunut vielä minkään joukkueen futsaltoimintaan, joten olin vapaana. Halusin kuitenkin toimintaan mukaan ja kun mahdollisuus Ilveksessä aukeni, niin tein päätöksen. Ilves on hyvä joukkue, jossa perusasiat ovat kunnossa. Lähdemme voittamaan jokaista ottelua ja uskon, että taistelemme jo tänä vuonna mestaruudesta, kertoo Hakala.
Juha Ristimäki palasi maajoukkueleiriltä täysissä sielun muttei täysissä ruumiin voimissa. - Täytyy myöntää, että neljät harjoitukset kahden päivän sisällä tuntuivat kovilta. Silti tapahtumasta jäi hyvät fiilikset. Syrjävaara valitsee 14 pelaajaa Riikan matkalle ja nimeää 12 pelaajaa EM-karsintaturnaukseen. Vaikea sanoa riittävätkö näytöt, mutta kaikkeni annoin, kertoi Ristimäki Ilveksen keskiviikkoillan treeneissä.
-Saimme tänään odottamamme viestin. Palloliiton kilpailusihteeri ilmoitti, että Alexin pelilupa Espanjasta on saapunut. Miehen jalkapallosopimus päättyi kesäkuun lopulla Oviedon yliopistojoukkueen kanssa ja mies on näin vapaa edustamaan meitä. University Oviedon joukkue pelaa 2B-tasolla, mikä Espanjassa vastaa meidän Kakkosta. Futsalia Alex ei ole aiemmin pelannut missään virallisissa joukkueissa, mutta tuntee lajin juniorivuosiltaan, Ilves-tiedottaja valistaa.
Ilves kohtaa harjoitusottelussa perjantaina 8.marraskuuta klo 20.00 Kaukajärven Spiralilla tamperelaisen Roversin. Piirin Kakkosessa (ylin piirinsarja) pelaava Rovers nousi raketin lailla, kaksi sarjaporrasta, viime kaudella ja lukeutuu heti valkeakoskelaisen Mad Maxin kanssa sarjansa voittajasuosikkeihin. Roversin joukkue koostuu lukuisista Ilves-taustaisista jalkapalloilijoista, jotka muutama vuosi sitten potkivat jalkapalloa Ilveksen A-junioreissa. - Rovers on hyvä ja haastava joukkue, jonka kohtaaminen on varmasti mielenkiintoista. Pyrimme perjantaina peluuttamaan sellaisia pelaajia, joiden peliaika muissa harjoitusotteluissamme on syystä tai toisessa jäänyt vähäiseksi. Tämä ei missään nimessä ole Roversin aliarvioimista, päinvastoin. Kokemattomimmat pelaajamme tulevat varmasti saamaan hyvän haasteen. Roversilla on taitoa ja joukkueen runkopelaajilla myös kokemusta futsalista, Ilves-päämajasta kerrotaan.
Ilveksen espanjalaispelaaja Alejandro Garcia Monten pelilupaa odotellaan Espanjasta tällä viikolla. - Palloliitosta ollaan oltu yhteydessä Espanjaan ja odottelemme vastausta tällä viikolla. Ei Alex mikään sateentekijä ole, mutta kelpo pelimies, joka varmasti tuo oman panoksensa joukkueeseen. Alex on taitava, liikkuva ja puhdaspotkuinen hyökkääjä. Tammikuussa 24 vuotta täyttävä pelaaja opiskelee tämän lukuvuoden Tampereen yliopistossa, kerrotaan Ilveksestä. - Alexin lisäksi olemme saamassa myös kovan luokan futsalmiehen taustajoukkoihimme. Tiedotamme joukkueelle asiasta alkuviikolla, jonka jälkeen julkaisemme tämän kokeneen taustahenkilön nimen. Pyrimme saamaan positiivista futsalenergiaa mahdollisimman paljon kokoon, sillä uskomme vahvasti lajin kehittymiseen ja suosion lisääntymiseen, kertoo Ilveksen tiedottaja.
Ilveksen hyökkääjäpyssy Juha Ristimäki onnistui viimekuisella maajoukkueen Pietarin harjoitusleirillä, niin hyvin että maajoukkuekoutsi Simo Syrjävaara kutsui "JR":n uudelleen maajoukkueen treenileirille. Kaksipäiväinen testileiri pidetään Helsingissä 5.-6.marraskuuta. Syrjävaaran ringissä on mukana myös täksi kaudeksi FS Campus Unitediin siirtynyt pitkäaikainen Ilves-vahti Matti Willgren. Ihmetystä maajoukkuevalinnoissa sen sijaan herätti maajoukkueen kokeneimman pelaajan Marko Koivurannan poisjättäminen. Koivurannalla on tilillään 18 maaottelua. Ennen Helsingin EM-karsintaturnausta (20.-23.11.) maajoukkue käy vielä Riikassa pelaamassa kolme harjoitusottelua. 12.marraskuuta vastaan asettuu Latvian opiskelijoiden joukkue. Seuraavana päivänä Suomi kohtaa latvialaisen liiga allstars -yhdistelmän. Viimeisessä pelissä Suomi saa vastaansa poliisien joukkueen.
Ilveksen sarja-avaus Kaukajärven Spiralilla alkoi vauhdikkaasti. 6min pelin jälkeen kotijoukkue johti peliä Toni Vihervän maaleilla jo 2-0. Ilves jauhoi peliä espoolaisten kenttäpuoliskolla ja lisäosumat roikkuivat ilmassa. 15min pelin jälkeen Samuli Laitila rynnisti vasemmalta laidalta ja siirsi pallon Goldenin maalille, josta Timo Salo ohjasi pallon omaan maaliin. Jakson toiseksi viimeisellä minuutilla Juha Kupisojan kaukolaukaus upposi turhan helposti Ilves-maalin. Ilves ansaitsi 3-1 puoliaikajohdon pelaamalla vauhdikasta ja varsin viihdyttävää peliä. Kärkipelaajat tekivät aktiivista liikettä ja pohjapyörittäjät liikuttivat palloa.
Toisella jaksolla roolit vaihtuivat. Ilves passivoitui ja Golden lisäsi vauhtia ja painetta. Lukuisten harhasyöttöjen ja pallon menetysten seurauksena vierasjoukkue kiri jakson puolivälissä tasoihin ja lopulta ohi. Ilvekselle sattui todella synkkä jakso, sillä Golden takoi peräti 4 osumaa 3min:ssa. Ottelut viimeiset viisi minuuttia Ilves terästäytyi ja haki vimmatusti kavennusosumia, mutta vain Samuli Laitila onnistui Marko Koivurannan syötöstä kaventamaan ottelun päätösnumeroiksi 4-7. Nordean aluejohtaja Kari Lahtinen palkitsi Goldenin parhaana Janne Laineen ja Ilveksen Marko Koivurannan.
- Tiesimme ennen ottelua, että pelistä tulee vaikea. Espoolaiset hävisivät lauantaina vaisulla pelillä FTK:lle, mikä varmasti sisuunnutti joukkueen meitä vastaan. Saimme pelille unelma-alun ja puoliajalla unohdimme itsemme pukukoppiin. Golden hyökkäsi lumimyrskyn lailla kimppuumme. Kyyti oli kylmää eikä lumivyöryä estänyt lopulta mikään. Ensin meiltä jäätyivät jalat ja lopulta kai pääkin, totesivat Ilves valmentajat ottelun jälkeen. - Silti otteissamme oli paljon hyvää. Ensimmäinen jakso kertoi, mitä osaamme tehdä. Toisella jaksolla kontrolli katosi ja vastustaja muuttui liian hyväksi ja me liian huonoiksi. Pelin lopussa aloitimme kuitenkin uuden tulemisen.